Kotisivu Ajo-ohje Yhteystiedot
Villa Rainer Savupirtti Ainola Muut palvelut Häät Asiakaspalaute

Villan länsipäädyssä on rakennuttajan ja ensimmäisen omistajan N.C.Fabriciuksen mukaan kirjaimet NCF ja vuosiluku 1913.

Jugend Villa
Kokoustilat
Vierashuoneet
Allasbaari
Rantasauna
Piha-alue
Skärgårdssmak
 

Alkuperäinen piirustus etupiha.
 

Alkuperäinen piirustus takapiha.
 

Jugend Villa
Villan historiaa...
Päärakennus on 1913 valmistunut tiilestä rakennettu Jugend-tyylinen huvila, jonka on rakennuttanut N.C.Fabricius kesähuvilaksi. Tuohon aikaan oli tyypillistä, että herrasväki muutti kaupungista kesäksi maalle. Ensin lähetettiin palvelusväki tekemään kevätsiivousta. Herrasväki asettui taloksi ehkä viikkoa myöhemmin, kun paikat oli saatu kuntoon.

Tilan puutarha tuotti tuoreet kasvikset ja oli myös ainutlaatuisen monipuolinen erilaisinen istutuksineen ja omenapuineen. Merestä saatiin lisäksi tuoretta kalaa. Tällöin Kirjalaan ei vielä ollut maantieyhteyttä vaan kaikki isommat kuljetukset oli hoidettava talviaikaan jäätä pitkin. Kesäaikana henkilö- ja tavaraliikenne hoitui Paraisten ja Turun välillä kulkeneiden laivavuorojen avulla, jotka pysähtyivät tarvittaessa Villan laituriin.

Villassa on ollut alunperin myös kolmas kerros, mutta kulku vintille on suljettu 70-luvulla, kun Villan toisen kerroksen huonejärjestely on saanut nykyisen muodon.

Päärakennuksen yhteyteen on 70-luvulla rakennettu uima-allasosasto ja sen päälle myöhemmin 80-luvulla 2-kerros, joka palvelee nykyisin kokous- ja majoitustiloina.

Auroria Oy - Villa Rainer
Copyright 2003 Auroria Oy. All rights reserved